Luottamuksesi arvoinen

In English

Herkkuja ja makunautintoja maailmalta jo yli 90 vuoden ajan

Lejos tuo maahan ja markkinoi kansainvälisiä elintarvikealan merkkituotteita. Lejos on päämiehilleen ja asiakkailleen mitattua lisäarvoa tuova strateginen kumppani sekä haluttu ja arvostettu työpaikka.

Yhteistyö tunnettujen brändien kanssa on jatkunut parhaimmillaan vuosikymmeniä. Tuloksekkaat markkinoinnin, myynnin ja logistiikan tiimit sekä kokeneet myyntiedustajat tekevät innokkaasti töitä asiakkaiden tyytyväisyyden ja menestyksen eteen.

Lejos on perheyhtiö, jolla on ainutlaatuisen pitkä historia Suomessa.

Mistä kaikki alkoi


Vuonna 1921 aloitti toimintansa merentakaista kauppaa harjoittava Lejos Oy. Yhtiön nimi oli alun perin Oy Flinkenberg & Leonhard Ab perustajiensa mukaan. Ensimmäinen konttori sijaitsi Helsingissä, osoitteessa Heikinkatu 15 (nykyinen Mannerheimintie 9). Talvisodan jälkeen yhtiön monivuotinen osakas, siirtomaatavaraosaston johtaja Erik Juuranto sopi Paul Leonhardin kanssa yrityksen siirtymisestä Juurantojen haltuun ja samalla nimi muutettiin Lejos Oy:ksi.

Erik Juuranto kehitti yritystä tinkimättömällä työllään, poikkeuksellisella energiallaan ja humaanilla otteellaan lähes 40 vuoden ajan. Bisnestä tehdessään hänen kantavimpana ohjenuoranaan oli sanonta: ”Labor Omnia Vincit Improbus” eli ahkera työnteko johtaa menestykseen.

Poimintoja Lejoksen alkuvuosikymmeniltä:

1920- ja 1930-luvuilla Lejos toi maahan ja myi muun muassa kahvia, teetä, mausteita, sokeria, pähkinöitä, luumuja sekä erilaisia jauhoja.
1949 Lejos toimitti Etelä-Afrikasta ensimmäiset Suomessa myydyt appelsiinit
1950 alkoi sillin tuonti Islannista
1959 Lejos toi 33,6 miljoonaa kiloa raakakahvia Brasiliasta

Seuraavat sukupolvet


Lejos Oy oli 1960- ja 1970-luvuilla yksi Suomen johtavia agentuurifirmoja. Seuraava sukupolvi oli siirtynyt yrityksen johtoon ja alkoi mm. voimakas varastomyynnin kehittäminen. Yhtiöön kuuluivat tekstiiliosasto, lääkeosasto, puutavaraosasto, kemian osasto, elintarvikeosasto, huolintaosasto sekä äänilevystudio.

1990-luvulle tultaessa Lejos toi muun muassa mausteita Etelä-Afrikasta, suolaa Hollannista, kiivejä Uudesta-Seelannista, hanhenmaksaa ja salamia Unkarista, kuivia hedelmiä Yhdysvalloista, villaa tekstiiliteollisuudelle Australiasta ja raaka-aineita muoviteollisuudelle Belgiasta.

2000-luvulla yritys on keskittynyt voimakkaasti kasvavaan elintarvikealan maahantuonti- ja tukkuliiketoimintaan. Perheyrityksen johdossa on jo kolmas sukupolvi.

Jatkuva kehitys on olennainen osa Lejoksen toimintaa. Kilpailukykyisen ja kannattavan toiminnan varmistamiseksi yhtiö etsii jatkuvasti uusia yhteistyökumppaneita ja mahdollisuuksia entistä asiakas- ja kuluttajalähtöisempien ratkaisujen löytämiseksi.

Lejos on osa Juuranto-Yhtiöitä.