09.05.2018

Pastellinen suklaatäytekakku kevään ja kesän juhliin

Van Houtenin pastellinen suklaatäytekakku

Kevät on yhtä juhlaa ja juhlan kuin juhlan kruunaa täytekakku. Juhlakauden ei tarvitse päättyä valmistujaisiin, tätä mehevää kakkua tekee mieli useamminkin. Leivo pastellinen unelma myös kesäjuhlien pöytää piristämään.

Prisca Leclerc leipoi kevään ja kesän täydellisimmän suklaakakun. Kakun ulkokuori on pastellisen överi, niin kuin tänä kesänä kuuluu. Sisus on puolestaan täyteläisen kaakaoinen, höystettynä pienellä ripauksella kirpeää vadelmaa. Tämän helpon kakun salaisuus piilee sen kosteassa kakkupohjassa, jonka vuoksi se pysyy napakasti kasassa myös leikattaessa. Tumman kaakaoinen täyte ei ole liian makea, joten kakku ei olekaan ihan sitä mitä se antaa ymmärtää. Kuorrutuksen värien ja koristeiden kanssa saa leikkiä vapaasti ja käyttää mielikuvitusta, kunhan kakku on reilusti överi.

Kakusta saa helposti gluteenittoman version korvaamalla vehnäjauhot vaaleilla gluteenittomilla jauhoilla. Kakku on tehty korkeaan ja kapeaan vuokaan. Taikina ja ainekset riittävät hyvin myös standardikokoisessa kakkuvuoassa tehtävään kakkuun. Silloin kakusta ei vain tule niin korkea.  Kakku on 10-12 hengelle.

Suklaakakkupohja
225 g voita
4,5 dl vehnäjauhoja (tai gluteenittomia, esimerkiksi Jytte tai Sunnuntai)
0,75 dl perunajauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 dl vettä
1 dl Van Houten kaakaojauhetta
3,5 dl sokeria ripaus suolaa
6 kananmunaa
vuoka 12 x 20 cm

Täyte

200 g (pakaste)vadelmia
4 dl vispikermaa
2 rkl vaniljasokeria
0,5 dl sokeria
200 g tuorejuustoa
1 dl Van Houten kaakaojauhetta

Kuorrute ja koristelu
400 g tuorejuustoa
2 dl tomusokeria
2 dl vispikermaa
punaista, sinistä ja vihreää elintarvikeväriä
nonparelleja
karkkeja
minidonitseja
vadelmia
hedelmää
coctailtikkuja

Aloita kakun valmistaminen edellisenä päivänä. Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen. Voitele ja korppujauhota vuoka. Irtopohjavuoan pohjalle voi laittaa leivinpaperia niin, että se jää pohjan ja reunojen väliin. Se tiivistää vuokaa ja helpottaa kakun irtoamista siististi. Ota voi ajoissa pehmenemään ja munat huoneenlämpöön. Voit pehmentää voita pikaisesti mikrossa noin 10 sekuntia ja sekoittaa voin sitten tasaiseksi massaksi. Mittaa jauhot ja leivinjauhe valmiiksi omaan astiaan.

Mittaa vesi kattilaan ja anna kiehahtaa. Sammuta liesi ja lisää joukkoon kaakaojauhe. Vispaa voimakkaasti tasaiseksi seokseksi. Nosta pehmennyt voi taikinakulhoon, mittaa joukkoon sokeri ja suolaa ja vatkaa nopeasti yhteen. Lisää kananmunat. Vatkaa, kunnes munat ovat sekoittuneet voin joukkoon. Lisää kaikki jauhot ja vatkaa nopeasti tasaiseksi. Lisää lopuksi kaakaoseos ja vatkaa, kunnes se on sekoittunut taikinaan. Kaada taikina vuokaan. Päällystä vuoan kyljet yksinkertaisella foliolla, jotta kakku paistuu tasaisemmin. Nosta uuniin 75 minuutiksi. Tarkista kypsyys puisella tikulla. Anna kakun jäähtyä ennen sen irrottamista vuoasta. Leikkaa kakku neljään osaan, kun se on täysin jäähtynyt.

Valmista täyte. Ota vadelmat sulamaan. Vispaa vispikerma ja vaniljasokeri, kunnes kerma hieman kiinteytyy. Notkista tuorejuustoa omassa kulhossa lusikalla sekoittaen. Lisää kerma tuorejuuston joukkoon sekoittaen ja kaakaojauhe siivilän läpi samalla vatkaten, kunnes täyte on tasaista ja kiinteää. Laita täyte jääkaappiin odottamaan. Muusaa vadelmat haarukalla soseeksi ja sekoita joukkoon sokeri ja nosta jääkaappiin odottamaan. Mikäli haluat täytteestä makeampaa, lisää täytteen joukkoon taloussokeria maun mukaan. Täytteet säilyvät hyvin jääkaapissa seuraavaan päivään.

Leikkaa jäähtynyt kakku neljään osaan. Levitä vadelmaa jokaisen kerroksen päälle. Anna imeytyä hetki. Kokoa kakku levittäen kaakaotäytettä jokaisen kerroksen väliin. Siisti lopuksi kakun kyljet ja laita jääkaappiin siksi aikaa, kun valmistat kuorrutteen.

Kuorruta ja koristele kakku.  Lusikoi tuorejuusto kulhoon ja notkista sitä sekoittamalla. Mittaa tomusokeri valmiiksi pieneen astiaan. Mittaa tuorejuuston joukkoon kerma ja vatkaa kiinteäksi vaahdoksi, lisäten samalla tomusokeria siivilän läpi. Vatkaa, kunnes kuorrute on kiinteää. Erota kuorrutetta kolmeen kuppiin, jokaiseen kaksi ruokalusikallista. Värjää jokaisen kupin kuorrute eri väriseksi. Loppu jätetään valkoiseksi. Kuorruta kakku ensin valkoisella kuorrutteella ja levitä sitten värjättyjä kuorrutteita haluamallasi tavalla. Lisää nonparellit lusikan avulla tiputellen pitkin kakun kylkeä Koristele lopuksi kakun kansi hedelmillä, vadelmilla, karkeilla ja donitseilla tai macaronseilla.