Täydellisen itse tehdyn pizzan täytteet

Parhaat maut pizzatäytteissä ovat yksinkertaisia, joten täydellinen itse tehty pizza syntyy jo parista hyvästä raaka-aineesta. Itselle mieluisimmat pizzatäytteet löytyvät kokeilemalla. Vaihtoehtoja on lukemattomia – aina kinkusta erikoisempiin pizzatäytteisiin.
Hungry Chefin poropizza fiiliskuva

Täydellinen pizza rakentuu hyvistä raaka-aineista – unohda liian runsaat pizzan täytteet

Ylimääräistä kikkailua ei tarvita, kun pizzan täytteeksi valitaan muutama laadukas raaka-aine, pizzakastiketta unohtamatta.

Top Chef -voittaja ja helsinkiläisen Shelter-ravintolan ravintoloitsija Teemu Laurell vinkkaa pitämään pizzatäytteiden valinnassa maltillisuuden mielessä. ”Pizza kannattaa pitää kohtuullisen simppelinä. Täytteitä pitää olla sopivasti, ei liikaa, joten maltti on valttia. Kaksi tai kolme täytettä pizzassa on ihan riittävä määrä”.

Perusasiat: pohja, tomaattikastike ja juusto

Ennen kuin pääset valitsemaan pizzatäytteitä, tulee pizzan perusasioiden olla kunnossa. Maukkaan pizzan lähtökohtana on täydellinen pizzapohja ja herkullinen tomaattikastike. Pizzapohjan ja tomaattikastikkeen lisäksi pizzan täytteeksi kannattaa valita myös laadukas juusto.

Mikä juusto valita pizzaan?

Pizzaan voi valita monenlaisia juustoja, esimerkiksi emmentalia, cheddaria, gruyèreä, provolonea tai mozzarellaa. Mitä juustoihin tulee, pitää moni pizzaguru mozzarellaa ainoana oikeana vaihtoehtona. Yksinkertainen mozzarellapizza onkin yksi simppeleimmistä ja herkullisimmista pizzoista – mozzarellaa, tomaattia ja paistetun pizzan päälle lisättyä rucolaa ja laadukasta oliiviöljyä.

Mozzarellan erinomaisuus pizzajuustona selittyy sen pizzaan erinomaisesti sopivista ominaisuuksista: sopivasta elastisuudesta ja kauniin ruskeaksi jäävästä paistopinnasta. Mozzarellajuustoa on saatavilla sekä mozzarellaraasteena että pehmeänä versiona. Löydä oma suosikkisi kokeilemalla – moni suosii mozzarellaraasteen ja pehmeän mozzarellan yhdistelmää.

Kun hyvän pizzan rakennuspalikat ovat kunnossa, alkaa pizzatäytteiden valitseminen.

Ideoita pizzatäytteisiin

Lempipizzatäytteitä on yhtä monta kuin on itse tehdyn pizzan valmistajiakin. Toiset luottavat perinteisiin vaihtoehtoihin, kuten kinkkuun ja toiset kokeilevat mielellään uutta.

Ravintoloitsija Laurell luottaa pizzatäytteissä suosittuihin klassikoihin ja vinkkaa, että täytteissä kannattaa huomioida makujen tasapaino. Hyvä vinkki on, että esimerkiksi suolaisia makuja voi tasapainottaa makeudella ja raskaita sekä rasvaisia makuja tasapainotat taas tuoreilla kasviksilla.

Hyviä ideoita pizzatäytteiksi ovat esimerkiksi:

  • Mausteinen pepperoni-salami ja tuore tomaatti siivutettuna.
  • Tonnikala ja särmää tuova oliivi, myös katkaravut käyvät samaan pizzaan.
  • Kinkku ja tuoreet kasvikset ja/tai herkkusieni.
  • Kinkku ja raikkautta antava ananas (esimerkiksi Dole).
  • Sinihomejuusto ja sitä keventävät kasvikset kuten tomaatti.
  • Buffalo-mozzarella, raikas basilika ja suolainen parmesan-juusto.
  • Herkkusieni yhdistettynä ilmakuivattuun kinkkuun, salamiin ja basilikaan.

Hyvät pizzatäyteideat eivät suinkaan lopu tähän. Pizzan päälle sopivat myös esimerkiksi artisokansydämet, aurinkokuivattu tomaatti, pinaatti, kypsennetty kana, kylmäsavulohi, simpukat sekä moni muu raaka-aine.

Laurell lisää vielä, että laadukas neitsytoliiviöljy kuten espanjalainen Borges on aina hyvä lisämauste pizzan päälle.

Luovuutta ja rohkeutta pizzatäytteiden valintaan

Syntyykö kotikeittiössäsi useimmiten samanlaisia pizzoja? Kaipaatko vaihtelua tuttuihin makuihin? Poimi Laurellin vinkit inspiraatioksi pizzatäytteiden valintaan:

  • Kasviksia kannattaa kokeilla monipuolisesti. Kokeile esimerkiksi sipulia, kesäkurpitsaa, munakoisoa, paprikaa tai vihreää parsaa. Kun pidät kasvisten määrän kohtuullisena ja leikkaat ne tarpeeksi pieniksi paloiksi, kypsyvät ne paremmin eivätkä vetistä pizzaa.
  • Leikittele juustolla. Pizzaan sopivat etenkin pehmeät juustot, kuten vuohenjuusto tai trendikäs burrata.
  • Kotimaiset metsäsienet kuten kantarelli ja suppilovahvero antavat pizzaan hienon maun. Niiden käsittelyksi riittää putsaaminen. Sienet käyvät monen täytteen pariksi, kokeile esimerkiksi katkarapujen ja sienien yhdistelmää.

Sivuiltamme löydät valtavan määrän pizzareseptejä, tutustu ja ihastu!

Suosituimmat pizzatäytteet

Suomalaiset rakastavat pizzan päällä kinkkua, ananasta, salamia ja sinihomejuustoa. Ananas maistuu monen suomalaisen pizzassa, sen kiistanalaisuudesta huolimatta. Suolaisen ja makean yhdistelmä miellyttää monia ja ananaksen lisäksi pizzan täytteeksi saattaa päätyä myös makea mansikka tai päärynä.

Kuuluuko ananas pizzaan?

Kyllä ja ei – kysymys, joka jakaa mielipiteet. Siinä missä toiset ovat vahvasti sitä mieltä, että ananaksen paikka ei ole pizzassa, nauttivat toiset ananaspizzansa hymyssä suin. Makuasioista ei sovi kiistellä ja pizzatäytteeksi ananaksen haluavat voivat myös jatkossa valita ananaksen pizzansa päälle ilman huonoa omaatuntoa.

Valkoinen pizza on kokeilemisen arvoinen

Vaihtelua pizzaelämykseen tuo myös valkoinen pizza, eli pizza bianco. Valkoinen pizza paistetaan ja tarjoillaan ilman tomaattikastiketta. Tomaattikastikkeen sijaan pizzaan voi laittaa esimerkiksi ricottajuustoa. Tutustu valkoisen pizzan reseptiin ja valmista herkullinen villiyrttipizza ilman tomaattikastiketta. Valkoisen pizzan voi hyvin tehdä myös sisäänleivottuna eli taittamalla sen calzoneksi. Tällöin taikina saa jäädä paksuksi ja jopa pullamaiseksi.

Laurell vinkkaa, että juuston lisäksi pizza biancon täytteeksi riittää esimerkiksi yksi tai kaksi kasvista, kuten kotimaiset sienet ja sipuli.

’Nduja – herkullinen pizzatäyte Italiasta

’Nduja on alunperin Etelä-Italiasta kotoisin oleva, pizzan päälle erinomaisesti sopiva, maistuva ja kipakka salamitahna. Helsingin Sanomien ruokaliitteessäkin kunniaa saanut tahna on erinomainen lisä paitsi pizzaan, myös pastaan ja pataruokiin.

Hungry Chefin ’Ndujan herkullinen, sopivan tulinen maku syntyy sen pääraaka-aineista, rasvaisesta possunlihasta ja -rasvasta sekä tulisuutta tahnaan tuovasta chilistä.

Kokeile käyttövalmista ’ndujaa pizzan täytteenä ja tutustu ’Nduja-pizzan reseptiin.

 

Maailman helpoin pizza?

Pizzan etu on siinä, että se maistuu herkulliselta ilman ylimääräistä kikkailua. Pizzojen klassikko, pizza margherita, eli tomaattikastikkeesta ja juustosta valmistuva pizza hivelee yksinkertaisuudestaan huolimatta, tai sen ansiosta, makunystyröitä.

Pizza margherita on lisäksi loistava pohja, jonka päälle voi lisätä erilaisia täytteitä myös paistamisen jälkeen. Esimerkiksi rucola ja parmankinkku margeheritan päällä ovat klassikkoyhdistelmä, joka täydentyy vastaraastetulla parmesaanilla. Kokeile myös raastettua vuohenjuustoa!

Parmakinkun lisäksi pizzan päälle voi heittää myös muitakin leikkeleitä. Hyviä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi mortadella-makkara tai ohueksi leikattu pepperoni. Suolaista salamin makua voit helposti pyöristää crème fraîchen eli ranskankerman avulla.

Pizzan kuin pizzan voit viimeistellä tuoreilla yrteillä. Yrteistä etenkin basilika toimii useimmissa pizzoissa.

Vinkit pizzan paistamiseen

Pizzan onnistunut paistaminen  viimeistelee makuelämyksen. Pizza paistuu kotona uunissa, grillissä tai pizzauunissa.

Pizzan paistamiseen vaikuttavat niin uunin ominaisuudet, lämpötila kuin myös se, onko pizzapohja kylmä vai huoneenlämpöinen.

Lopuksi Laurell antaa pizzan paistamiseen muutaman vinkin:

  • Lämmitä uuni mahdollisimman kuumaksi ja kuumenna uunipelti etukäteen.
  • Taikinan ja täytteiden on hyvä olla huoneenlämpöisiä ennen paistamista, jotta pizza nousee nopeasti ja paistuu rapeaksi.
  • Pizzapohjaa voi esipaistaa, jos täytteet ovat nopeasti kypsyviä. Esimerkiksi äyriäiset sitkistyvät, jos niitä kypsentää liian kauan.

Pizza on erinomainen ruoka niin juhlaan kuin arkeen. Löydät sivuiltamme hyvät vinkit itse tehdyn pizzan valmistukseen.

Ilmoita kun tuotetta on taas saatavilla Tuote on tilapäisesti päässyt loppumaan varastostamme. Jättämällä meille sähköpostisi, ilmoitamme teille heti kun tuotetta on jälleen saatavilla.