Nopea kana-caesarsalaattiresepti Lagomin tapaan

Caesar-salaatti on ihana klassikko, jonka salaisuus piilee hyvissä ja yksinkertaisissa raaka-aineissa sekä täyteläisessä kastikkeessa.

Tällä ohjeella pääset helpolla ja nopeasti tinkimättä mausta, sillä Lagomin kanafileet ovat meheviä ja mureita ja itse tehty pikacaesar-kastike on vertaansa vailla.

15 min Helppo 4 annosta

Valmistusaineet

Caesarkastike:

Salaattiin:

Valmistusohje

Valmista aluksi caesarkastike:

  1. Riko kananmuna korkeaan sauvasekoittimelle tarkoitettuun kulhoon.
  2. Mittaa joukkoon sinappi, sitruunamehu, valutetut kaprikset ja kuorittu ja paloiteltu valkosipulinkynsi.
  3. Kaada päälle Borgesin mieto oliiviöljy. Älä sekoita vielä!
  4. Paina sauvasekoitin astian pohjalle ja sekoita, kunnes kastike on paksua ja tasaista.
  5. Mausta suolalla ja jätä odottamaan.

Valmistele salaatti:

  1. Paahda pinjansiemeniä hetki kuivalla paistinpannulla, varo etteivät siemenet pala.
  2. Puolita amerikansalaattikerä ja revi puolikas sormin reiluiksi lehdiksi ja paloiksi ja asettele tarjoiluastialle. Ripottele joukkoon pinaatinlehtiä.
  3. Leikkaa sipuli ohuiksi viipaleiksi.
  4. Puolita avokadot, poista kivi ja leikkaa avokado veitsellä viipaleiksi kuoressaan.
  5. Lusikoi viipaleet pois ja pirskota päälle sitruunamehua.
  6. Vuole parmesaanista lastuja juustohöylän avulla.
  7. Asettele avokadoviipaleet ja sipulirenkaat salaatin päälle.
  8. Valuta kanafileepurkeista öljy pois ja lohkaise kanafileet pienemmiksi paloiksi salaatin päälle.
  9. Ripottele päälle paahdettuja pinjansiemeniä, parmesaanilastuja ja isoja tai pieniä kapriksia.
  10. Tarjoa kastikkeen ja leivän kera.