Simaresepti Sun-Maidin tapaan

Simaresepti Sun-Maidin tapaan. Sima on kuin vappu. Poreileva, kuohuva, makea, raikas ja juuri oikeanlainen. Hyvässä simassa yhdistyvät fariinisokerin karamellimainen makeus, sitruunan raikkaus ja pulleina kelluvat rusinat. Tästä simareseptistä tulee raikas janojuoma, sitä sopii tarjota pitkin kevättä ja kesää eri tavoin maustettuna.

Helppo

Valmistusaineet

Valmistusohje

  1. Pese sitruunat huolella lämpimällä vedellä. Kuori tai raasta sitruunoiden keltainen osa, kuoren valkoinen maistuu kitkerältä. Purista sitruunoista mehu.
  2. Kiehauta ensin kaksi litraa vedestä isossa teräskattilassa. Ota kattila levyltä ja sekoita sokerit kuumaan veteen.
  3. Lisää sitruunamehu, -kuoriraaste sekä loput vedestä kuumaan veteen. Anna vesi-sitruunamehuseoksen jäähtyä kädenlämpöiseksi.
  4. Liuota hiiva kädenlämpöiseen nestetilkkaan ja sekoita joukkoon. Anna siman käydä huoneenlämmössä noin vuorokauden.
  5. Siivilöi ja pullota sima puhtaisiin pulloihin. Lisää jokaiseen pulloon rusinoita ja teelusikallinen sokeria.
  6. Sima on valmista, kun rusinat nousevat pintaan. Jääkaapissa sima valmistuu noin viikossa, huoneenlämmössä noin kolmessa päivässä. Älä käytä simapulloissa liian tiukkaa korkkia, sillä paine kasvaa pullossa mitä pidemmälle käyminen etenee, simapulloa ei myöskään kannata täyttää piripintaan.
  7. Säilytä sima jääkaapissa ja käytä noin viikon kuluessa.

Munkit maistuvat siman kera erityisen herkullisilta!

Simasuiden juhlan kruunaa itsetehty juoma!

Ilmoita kun tuotetta on taas saatavilla Tuote on tilapäisesti päässyt loppumaan varastostamme. Jättämällä meille sähköpostisi, ilmoitamme teille heti kun tuotetta on jälleen saatavilla.